Tämä on Berner

Toimitusjohtajan katsaus

Katse horisontissa

Suomen 100-vuotisjuhlan positiivinen vire on näkynyt myös talouskasvussa ja kysynnän piristymisessä. Kuluttajien luottamus talouteen on nyt ennätysvahvaa. Kehitys oli positiivista myös omassa toiminnassamme vuonna 2017. Olemme laajentaneet toimintojamme Suomen lisäksi Baltiassa ja Ruotsissa, ja yhtenäistäneet kansainvälisen kokonaisuutemme konsernitasoista johtamista.

Konsernin tuloksemme oli vuonna 2017 suunnilleen edellisvuoden hyvää tasoa. Vuosi oli Ruotsin toiminnoissa tulokseltaan hyvä huolimatta haastavista sääoloista, jotka vaikuttivat maatalouden liiketoimintaamme.

Kansainvälisten kosmetiikkayritysten fuusioitumiset heijastuivat myös meihin. Cotyn ja Procter&Gamblen kosmetiikkaliiketoimintojen yhdistyttyä edustuksestamme poistui useita kansainvälisiä merkkejä. Näkymät kohti vuotta 2018 ovat kuitenkin selkeästi positiivisemmat uusien edustusten myötä.

Toiminnan integrointia ja uusia yrityskauppoja

Vuosi on ollut jälleen yrityskauppojen ja uusien toimintojen integroimisen aikaa. Ostimme Yliopiston Apteekki -konserniin kuuluneen laboratoriolaitteiden myyntiin ja maahantuontiin erikoistuneen Ordior Oy:n liiketoiminnan Suomessa ja Virossa vuoden 2016 lopulla. Ordiorin hankinta on vahvistanut markkina-asemaamme laboratorioalan ammattilaisratkaisuissa.

Vuoden 2017 lopulla ostimme suomalaisen päivittäistavaroiden maahantuojan ja jakelijan, Make-Trade Oy:n liiketoiminnan. Kauppa vahvistaa asemaamme päivittäistavarakaupan tunnettujen brändien maahantuojana ja markkinoijana. Varsinkin uusi edustuksemme BIC on globaalina brändinä tavoitettavissa kaikkialla maailmassa yli neljässä miljoonassa vähittäismyyntipisteessä. Vahva tavoitteemme on jatkaa brändien kasvua ja kehittämistä.

Kotisatamasta horisonttiin – uusi alku uusissa toimitiloissa

Työn tekemisen ja työkulttuurin uudistaminen oli viime vuoden tärkein strateginen hankkeemme. Osana hanketta toteutimme myös toimitilaprojektin. Kesäkuussa nostimme purjeet vanhan pääkonttorimme Eteläranta 4:n rannasta ja muutimme uuteen monitilatoimistoon Helsingin Herttoniemeen.

Uusien tilojen tavoitteena on parantaa henkilöstön viihtyvyyttä ja vahvistaa yhteisiä toimintamalleja ja Berner-identiteettiä. Uudistuneiden toimintatapojen ja tilojen mahdollistaman tehokkuuden tavoitteena on positiivinen vaikutus yrityksen tulokseen. Tähän mennessä toteutetut henkilöstökyselyt ovat osoittaneet, että henkilöstömme on hyvin tyytyväinen uudistuksiin.

Kotimaista tuotantoa ja tuote- ja toimitusketjuamme vahvistetaan

135-vuotias Berner Oy on kansainvälinen toimija, jolla on juuret syvällä Suomessa. Tavoitteenamme on vahvistaa kotimaista tuotantoamme uusien innovaatioiden, tuotekehityksen ja investointien kautta. Suomalaiset, vastuulliset ja turvalliset tuote- ja palveluratkaisut toimivat myös kilpailuvalttina vientitavoitteissamme.

Panostamme lähivuosien aikana useisiin asiakaslähtöisiin kehityshankkeisiin. Kehitämme parhaillamme uutta toiminnanohjausjärjestelmää, joka tuo tehokkuutta tuote- ja toimitusketjumme hallintaan, sekä mahdollistaa entistäkin paremman palvelun asiakkaillemme. Seuraavina vuosina jatkamme siis kiivasta kehittämistahtia, jotta kasvamme kestävästi myös seuraavat yli 100 vuotta!

Antti Korpiniemi
toimitusjohtaja