Tuotekehitys ja tuotanto

Tuotantolaitokset

Itä-Suomessa, luonnonkauniissa Heinäveden kunnassa sijaitsevat tuotantolaitoksemme. Ne työllistävät noin 50 henkeä ja ovat paikkakunnalla suurin teollinen työnantaja.

Valmistamme vuosikymmenten kokemuksella kosmetiikka- ja hygieniatuotteita, autonhoitotuotteita, kasvinsuojeluaineita, pesu- ja puhdistusaineita ja etikoita. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat XZ, LV, Herbina, Ainu, Oxygenol, Tummeli, Lasol, Korrek, Heti, GreenCare ja Rajamäen tuoteperhe.

Takeena toimintamme vastuullisuudesta on laatu- ja ympäristösertifikaatti. Annamme Bernerillä suuren arvon sille, että tuotanto säilyy suomalaisissa käsissä, sillä silloin voimme olla tiiviisti mukana koko prosessissa ja työllistää myös pienemmillä paikkakunnilla. Haluamme tarjota suomalaisille vain parasta, ja tämän lupauksen edellytyksenä on, että valvomme tuotteidemme laatua aina tuotekehityksestä kuluttajalle saakka.

Vastuullista tuotantoa ja kotimaisia uutuuksia

Vuonna 2017 toteutimme tuotantolaitoksillamme muun muassa uusia laiteinvestointeja ja liityimme mukaan Responsible Care -vastuullisuusohjelmaan.

Kehitimme ja paransimme työergonomiaa edelleen laiteinvestoinneilla. Järjestimme henkilökunnalle myös ergonomia- ja vastuullisuuskoulutusta. Kemianteollisuuden Responsible Care -ohjelmaan liittyminen tuo meille laajan verkoston tuen ja mahdollisuuden vertailla toimintaamme kemianteollisuuden alalla.

Ohjelman keskeisiä teemoja ovat luonnonvarojen kestävä käyttö, tuotannon ja tuotteiden kestävyys ja turvallisuus, hyvinvoiva työyhteisö, avoin vuorovaikutus ja yhteistyö. Ohjelma velvoittaa ja antaa meille paremmat eväät toimintojemme kehittämiseen entistäkin kestävämmin.

Vuonna 2016 aloitettu kehitysprojekti jätevesien käsittelyn tehostamiseksi jatkuu edelleen vuoteen 2018. Projektin tavoitteena on tehostaa tehtaiden pesuvesien käsittelyä niin, että jätevesimäärät vähenevät ja entistä pienempi määrä pesuvesistä päätyy käsiteltäväksi vaarallisena jätteenä.

Uusien tuoteinnovaatioiden myötä tuotantoomme tuli runsaasti kotimaisia uutuustuotteita, kuten Korrek BOAT -veneenhoitotuotteet sekä Korrek PRO Ceramic TFC -tuoteperhe autonhoitoalan ammattilaisille. Etikkatehtaallamme uusittiin tuotantokoneita Rajamäen pakkausuudistusten myötä.

Juhlistimme satavuotiasta Suomea uudella, Heinävedellä valmistetulla XZ Mustikka -shampoolla. Kävimme myös ilahduttamassa paikallisia ekaluokkalaisia koulujen alkajaisiksi tuotepaketeilla. Hai-kumisaappaat ja mm. Oxygenolin Risto Räppääjä -hammastahnaa jaettiin Sata lahjaa -kampanjamme hengessä. Tilaisuuden tarkoituksena oli tehdä paikallista toimintaamme ja tuotantoamme tutuksi paikkakunnan lapsille.  XZ Mustikka -shampoo ja Berner Oy olivat osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa vuonna 2017.